Kehitysmaakuoloa vailla järjen hiventä – arviossa Infected Humans

Julkaistu Infernossa 2/2021.

INFECTED HUMANS
Unexpected Traumatic Experiences
GORE HOUSE

Kehitysmaakuolosta intoileminen on aina tasapainoilua sen kanssa, etsiikö jotain primitiivisellä tavalla äärimmäistä vai tahattoman koomista käppää, jonka tekijät ymmärtävät tuottamansa sisällön päälle, mutta heillä ei ole realistisia mahdollisuuksia toteuttaa sitä. Etelä-Amerikan Ecuadorissa vaikuttava Infected Humans on hyvä tarkastelukohde tälle dualismille.

Pakollisen intron jälkeen saman tien silmille syöksyvä Killing Perservately Depressed kertoo homman nimen: tempo on mallia death/grind, lyriikka vanhan liiton gore- ja sarjamurhaajalotrausta ja näiden varaan rakennettu röpötys iloisesti epätasapainossa.

Tahattoman koominen ördäys tuntuu kulkevan epäsynkassa rumpujen kanssa, joista ei kuulu oikeastaan muuta kuin hullun lailla nakuttava virveli. Kitarat surisevat etäisesti kuin kärpäset purkissa. Riffeissä ei juuri teknisyydellä pelata. Vain Interstellar Torturen kitaraosastossa on säällistä syvyyttä.

Suurin pulma yhtälössä on nimenomaan tuotanto. Suttuisempana versiona tämä kaikki kuulostaisi huomattavasti brutaalimmalta ja rakenteelliset hölmöydet olisivat helpommin piilotettavissa.

Kun trio on tykitellyt menemään lähes koko levyn yhdellä vaihteella, Chaotic Biological Organizationin ripsutteleva jazzflamenco-osio ei ole piimän ja Carillon yhdistämisen veroinen idea. Töksähtely ja käppäisyys kuuluvat asiaan, mutta Calcining Human Flesh on hyvä esimerkki, ettei biiseissä ole pahimmillaan mitään järkeä. Huvittavaa on sekin, että mukaan ripotellut samplet kuulostavat nykypäivän roskadokumenttien mainoksilta.

Ylemmyydentuntoinen suhtautumiseni varmasti vilpittömien miekkosten intohimoiseen tekemiseen kaihertaa hieman omaatuntoa. Puhtaasti lopputulosta tarkastelemalla ei kuitenkaan voi taipua tsemppaamista enempään.