Kelpaa täysin vain faneille – arviossa Circus Maximusin dvd

Julkaistu Infernossa 10/2017.

06.04.2018
Circus Maximus
Havoc in Oslo
Frontiers

Yksi pohjoismaisen progemetallin suurista vetäisi vuosi sitten uransa keulat neljännellä Havoc-albumillaan. Vuonna 2000 alkaneen uransa ensimmäisellä puolikkaalla julkaistut The 1st Chapter (2004) ja Isolate (2007) menivät paljolti progressiivisuus edellä, mutta Havoc ja edeltäjänsä Nine (2012) olivat sävellyksiltään jo huomattavasti dynaamisempia ja melodisempia.

Norskiviisikko pisti Havocin tiimoilta pystyyn kunnon levynjulkkarit Oslon maineikkaassa Rockefeller Music Hallissa. Levy-yhtiöstä johtuneista syistä alkuperäinen julkaisupäivä tosin lipesi viikoiksi eteenpäin ja yhtye sai soittaa osaksi kappaleita, joita yleisö ei ollut vielä kuullut. Tämä lienee suurin syy, miksi jengi ei innostu täysillä bändin ensimmäisellä virallisella keikkataltioinnilla. Oli miten oli, yhtye on valmistautunut hyvin ja Havocin helmet soivat mainiosti takavuosien hittien rinnalla.

Ensimmäinen kauneusvirhe on livepaketin dvd-osion keikkataltiointi. Kuvausbudjetti lienee rajallinen, mutta tällaisenaan osuus kelpaa täysin vain faneille. Yhtyeen takavuosien isoista Japanin-keikoista liikkuu Youtubessa huomattavasti parempia epävirallisia livetallenteita. Toiseksi ihmettelen, miksei keikan setissä ole Havoc-levyn heittämällä hienointa kappaletta, ison stadionhuudatuksen kriteerit helposti täyttävää Flames-puoliballadia.

Lisää luettavaa