Keskimääräistä kiinnostavampi kokoelmalevy – arviossa Tusmørke

Julkaistu Infernossa 11/2018.

Tusmørke
Osloborgerlig Tusmørke – Vardöger og utburder, vol. 1
Karisma

Norjalainen progeryhmä Tusmørke on poikkeuksellisen tuottelias yhtye. Käsillä oleva julkaisu on tälle vuodelle toinen, ja se ensimmäinen, Fjernsyn i farver, ilmestyi toukokuussa. Orkesteri julkaisi kaksi levyä myös viime vuonna, joten ideoista ei ole näköjään pulaa.

Osloborgerlig Tusmørke – Vardöger og utburder, vol. 1 ei ole perinteinen studioalbumi, vaan sille on koottu kappaleita, jotka eivät ole joko sopineet tai mahtuneet muille levyille. Kyseessä on myös konseptilevy, sillä kaikki kappaleet käsittelevät jollain tapaa bändin rakasta pääkaupunkia Osloa.

Albumia kuunnellessa on entistä vakuuttuneempi yhtyeen luomis- ja ilmaisuvoimasta, sillä yhtyeellä on näemmä varaa jättää levyiltään pois esityksiä, joista monet heppoisammat orkesterit olisivat valmiita myymään äitinsä.

Osloborgerlig Tusmørken materiaali painottuu voimakkaasti yhtyeen folkpuoleen ja tuo sen suoraviivaisemman osaamisen enemmän esiin. Ei sillä, etteikö usvaa ja utuakin löytyisi. Kyseessä on keskimääräistä kiinnostavampi kokoelmalevy, joka ei tunnu arkistoista kaivettujen jämäpalojen paketilta. Tohdin ennustaa toisen osan olevan vähintään yhtä tasokas.