Kiehtovalla tavalla outoa touhua – arviossa Jesters of Destiny

Julkaistu Infernossa 10/2022.

20.12.2022
JESTERS OF DESTINY
Distorting Everything
EKTRO

Ensimmäiseksi alternative metal -bändiksi tituleerattu amerikkalaisyhtye teki pienen klassikkonsa Fun at the Funeralin 1986. Sitten se julkaisi oudon cover-ep:n ja katosi, kunnes palasi 2017 valitettavan keskinkertaisella The Sorrows that Refused to Drown -levyllä, josta puuttui debyytin viistous ja hämmentävä tarttuvuus.

Myöskään Distorting Everything ei yllä loistavan ensilevyn tasolle, mutta nyt ollaan selkeästi paremmin yhtyeen oman soundin linjalla. Se soundi on tosin aika garagea ja itse tuotettu äänimaailma verrattain jännittävä, erityisesti rumpujen osalta. Romuluisen puoleinen äänikuva sopii kuitenkin materiaaliin, joka on suurimmaksi osaksi ajattoman psykedeelistä erityismeininkiä.

Biisipuolella on tarjolla aika suoraakin menoa, eikä Heavy, Kickin’ A -avausbiisin jytäbuugi lupaa järin hyvää. Onneksi mukana on myös kosolti bändille leimallista viistoa ja kiehtovalla tavalla outoa touhua. Rokkaava Luxifur, säksättävä Your Love Good God ja jyhkeä päätös Atrocity Queen ovat selkeästi Fun at the Funeral -tasoa.

Distorting Everything ei ole nappisuoritus, mutta paikoitellen se tuo riemastuttavalla tavalla esiin yhtyeen epäkeskon psykerockin ainutlaatuisen hienouden.

Lisää luettavaa