Antaisin tälle levylle satavarmasti paremman arvosanan parin kuukauden päästä – siis jos se jäisi musiikkikirjastossani soimaan sinne asti.
Norjalaisten taiderokkareiden uusin alkaa Soyuz One -singlelohkaisulla hillittömän hienosti. Eleetön, hillitty, erittäin kaunis tunnelmapala pohjustaa koko albumin sävyjä. Klassisen rockinstrumenttivalikoiman lisäksi Gazpacho hyödyntää rutiininomaisesti myös kiippareita, syntikkaa, viulua, mandoliinia ja orgaanisempaa perkussiota, mutta onnistuu silti luomaan musiikkiinsa vähäeleisen hengen. Biisit ovat aistikkaita hyvin pienillä ja niukoilla keinoilla.
Gazpacho on parhaimmillaan juuri unenomaisilla hitaillaan – pari Hypomania-biisin tapaista rokkaavampaa palaa rikkoo välissä pehmeää tunnelmaa, joka tuudittaa muuten kuulijan samettisiin pilvilinnoihin haaveilemaan.
Soyuz on kieltämättä hurmaava levy, sellaisella vaatimattoman koruttomalla tavalla. Suurin kysymys useiden toistojen jälkeen on kuitenkin sen kestävyys: onko tässä tarpeeksi tartuttavaa jäämään soittoon pidemmän päälle?
Toivottavasti.