Ottelupalloksi muotoutuu se kolmas epäilyttävä seikka, bändin ”superyhtye”-leima. Yhtyeen kiinnostavuuteen vaikuttavat oleellisesti Pantera-basisti Rex Brown ja tuhansien liemien keitinluu, rumpali Vinny Appice. Pissing Razors -laulaja Jason Bragg on mies erittäinkin paikallaan, samoin kitaristi, Ratt- ja WASP-vaihtomies Mark Zavon, joten nelikko kuulostaa ihan oikeasti bändiltä. Epäilijät on siis puhtaasti päihitetty.
Kill Devil Hill veivaa matalatempoista mutta yllättävän sulavaa melodista heavy rockia. Suurimmat yhdysviivat vedetään Alice in Chainsin matelevimpaan tuotantoon. Ajoittain mieleen tulee vahvasti Black Sabbath (eritoten Tony Martinin aikainen), joten vertailukohdat ovat kerrassaan mainiot. Kill Devil Hill toisintaakin pätevästi näiden suuntaviivojen mukaista rockinlouhintaa, jossa tanakka riffi käskee ja komeasti kajahtelevat harmonialaulut kannattelevat.
Erikoispiirteitä ei hirmuisesti ole, mutta Appicen miellyttävän keinuva tatsi soveltuu raskasgrungehtavaan ulosantiin varsin oivallisesti. Samalla bändin otteisiin maustuu aito sielukkuus, josta Godsmackin ja Creedin kaltaiset väkisingrungeilijat voivat vain unelmoida.
Kokoonpano soi perin muhevasti ja mukavan luomusti. Levykin on, ehkä heavypitoista avausbiisiä lukuun ottamatta, varsin linjakas. Ennen kaikkea kiekon tasalaatuisuus on sen vahvuus. Parhaiten mukaansa tempaa Rooster-johdannainen Gates of Hell ja varsin sabbathiaanisesti groovaava Rise from the Shadows. Eipä lopuissakaan raidoissa mukisemista ole, jos alan meiningistä diggaa vähänkään.