Levy on vahva näyttö bändin kyvyistä paukuttaa verevän perinnetietoista raskasta rockia. Yleisote on letkeänjämäkkä, samaan aikaan energinen ja ihmeellisesti piirun verran veltto. Myös alkuperäisellä KISSillä oli tietty pehmeys soundissaan, ja sikäli soittotatsi on nytkin luonnikas. Ikä huomioon ottaen veto on huikea, ja ilman moista tasoitustakin oiva: ilmarummutukseenhan tässä pahimmillaan äityy.
Materiaali on kauttaaltaan vähintäänkin kohtuullista ja myös potkii pätevästi. Etukenoinen mutta yllätyksetön perustasoisuus vaikuttaa alkuunsa vaivaavan. Keskivaiheeseen sijoitettu biisikolmikko pelastaa levyn hyvältä keskinkertaisuudelta. MC5-pitoinen Back to the Stone Age riuhtoo ihastuttavan alkukantaisella vimmalla, Shout Mercy toimii mahtavasti hyvän riffin, mainion ”woo-oo”-huutelun ja simppelin rumpujipon avulla. Long Way Downin erikoinen rakenne ja hämäävästi kaksinkertainen kertsi jäävät mieleen tehokkaasti.
Näissä kappaleissa KISS esittelee selkeästi viriileintä menoaan, mutta ihan riemulla tämän kiekon läpi kuuntelee kokonaisuudessaankin. Monster ei ole vakavasti otettavaa taidetta tai suuri merkkiteos, mutta siitä huomaa, että sen tekeminen on ollut yli 40-vuotiaalle bändille merkityksellistä. KISSillä on yhä tarve näyttää, ja siinä se onnistuu oivasti, vieläpä ihan omin voimin.
Aikoinaan maailman kovimpana pitämäni yhtye saa kohennettua takavuosien lässyttelyjen murentamaa arvostustaan rutkasti.