Vuodesta 2007 kuolosäveliä takonut germaanitrio on kulkenut levy levyltä kohti melodisempaa ja tarttuvampaa ilmaisua, ja nyt on menty jälleen askel pidemmälle. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Göteborg-melo, vaan saksalaiset koukuttelevat brutaalien raamien puitteissa.
Sävellyksiin on tullut rutkasti kypsyyttä sitten bändin alkupään tuotannon. Maltti näyttää muutenkin olevan valttia, sillä kovimmat hurjastelut on jätetty taakse. Keskitempoinen, tuplabassarien tukema sahailu hallitsee koko levyä. Jyräystä väritetään lähes tauotta kitaraliideillä, joista parhaimmat iskevät korvaan täydellä teholla.
Monissa biiseissä kitaraherkuttelut hyökkäävät kehiin vasta kappaleen loppupuolella, eikä melodioita kuluteta muutenkaan loppuun, vaan ne käytetään hyvällä maulla ja harkiten. Toisinaan kenties turhankin säästeliäästi. Levyn edetessä käy valitettavasti niin, että tyhjäkäyntiä alkaa esiintyä yhä enemmän. Muutaman ensimmäisen kappaleen nappaama niskalenkki alkaa kirvota.
Laulaja-kitaristi Manuel Glatterin örinä-äänessä on voimaa, eikä syljessä säästellä. Laulut pitävät musiikin aggressiotasot korkealla, vaikkei itse tunnelma aina niin väkivaltainen olisikaan. Drowned by Humanity on aivan mainio vanhan ja uuden liiton deathin soppa, joka olisi voinut olla aavistuksen tehokkaammin tappava, mutta maistuu näinkin.