KK Downingin sävelkynä viiltää syvältä ja tutun tehokkaasti – arviossa KK’s Priest

Julkaistu Infernossa 9/2021.

01.12.2021
KK’S PRIEST
Sermons of the Sinner
EX1

Judas Priest -legenda Kenneth ”K. K.” Downing palaa skeneen uuden yhtyeen ja debyyttilevyn kera. Albumi osoittaa kouriintuntuvasti, että Downingin ja Priestin vuosikymmenen takaisessa erossa ei ollut puhtaasti musiikillisesta näkökulmasta rahtuakaan järkeä.

Esimerkiksi käy vaikka albumin nimibiisi, joka on kuin suoraan vanhan Judas Priestin katalogista. Downingin sävelkynä viiltää ylipäätään koko levyllä syvältä ja tutun tehokkaasti. Samoin tekee Tim ”Ripper” Owensin ääni, joka on aina soinut karismaattisesti asteikon laidasta toiseen. On mahtavaa, että miehen ura saa jatkoa juuri Downingin kelkassa.

Kunhan päästään keikoille, sopii toivoa, että KK’s Priest taikoo settiinsä muutaman Jugulatorin ja Demolitionin aikaisen Priest-rallin. Näin siksikin, että Sermons of the Sinner on melko selkeää jatkumoa näille albumeille.

KK’s Priestin debyytti on kokonaisuutena ennalta arvattava, mutta ikonisten metallibändien ja niiden johdannaisten tuotoksista vähään aikaan energisin ja positiivisesti yllättävin. Aita ylitetään reilusti siitä, missä korkeutta olisi keskivertobändille jo haitaksi asti.

Lisää luettavaa