Ehtaa norjalaista mustaa metallia vailla sen eksoottisempia mausteita. Raakana lautaselle ja korvaan. Raa’asta ja kylmästä ulkoasusta huolimatta melodioita löytyy yllättävän paljon, ja niissä on jossain määrin jopa folkahtava ote. Soitto itsessään on primitiivistä ja hyökkäävää.
Kappaleet ovat varsin monimuotoisia ja kunnianhimoisia. Tempovaihteluja on paljon, ja biiseistä löytyy rutkasti eeppistä hidastelua. Pisimmät kappaleet pyörivät kymmenen minuutin pinnassa, mutta niihin on saatu ladattua sen verran jännitettä, että ne kantavat loppuun asti.
Kysymys on taidosta, kun instrumenttivalikoima pysyy perusbändivermeissä, eikä apuna ole sinfoniaorkesteria tai muita lisäkkeitä paria synkkää kuorolaulukohtaa lukuun ottamatta. Djevelissä häärii pitkän linjan tekijämiehiä, joiden kokemus ja taito kuuluvat sävellystyössäkin.
Albumilla on pituutta reilut 55 minuuttia, ja moinen määrä härskiä norskimättöä voi olla monille liikaa. Vähän rajoilla se on kieltämättä itsellänikin.