Monen vähänkään tiukemman rokkibändin musiikkia väitetään perin heppoisin perustein ”turboahdetuksi”. Zeken remmiahdetun rockpunkin rinnalla useimmat yrittäjistä jäävät haistelemaan pakokaasuja lähtöviivalle.
Yli vuosikymmenen levytystauonkin jälkeen asia käy täysin selväksi avauskappaleesta lähtien. Ja kun loput 14 biisiä paiskotaan reiluun 20 minuuttiin samalla tappiinsa saakka kiristetyllä intensiteetillä, kokemus on kerrassaan henkeäsalpaavan riemukas.
Zeken herrat osoittavat Hellbenderillä lähes ilmiömäisen kykynsä tehdä todella ytimekkäitä, keskimäärin reilun minuutin mittaisia rokkirepäisyjä. Vahvanrosoisella punktatsilla varustetuissa ralleissa ei ole mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarpeellinen nasevia kitarasooloja ja väkisin tarttuvia kertosäkeitä myöten löytyy. Jälki on niin hyväntuulisen riehakasta, että jopa kyyninen, rockin kuolemaan lähes uskova kaveri haluaa laittaa paikat paskaksi ja palamaan typerän virnistyksen kera kuuntelukerta toisensa jälkeen.
Aiemmista Zeke-julkaisuista on vain vähäisiä kuulohavaintoja, mutta Dirty Sanchezista (2000) on kuulemma ainakin syytä ottaa koppi.