Nyt puolustaa kokoelma paikkaansa. Germaanirässääjien kaljanhuuruisen uran alkupäästä on herunut vuosien mittaan suurta nautintoa kuin halpaa lageria asemabaarin hanasta. 1990-luvun edetessä bändi jäi silti seuraamatta. Lämmin suhde yhtyeeseen on kuitenkin säilynyt, ja vuosien 2002–10 tuotantoa niputtavan kokoelman perusteella remellystä olisi kannattanut kuunnella myös tuona aikana.
AFM-lafkalle tehdyn viiden levyn aineistosta ja muutamasta uusiksi liipaistusta klassikosta koostettu kokoelma on riemukasta kuultavaa. Kipakkaa, groovaavaa ja teknisesti erinomaisen korkealaatuista sahaamista ja tikkausta kuuntelee erittäin mielellään. Eikä ihailla tarvitse pelkkää ilmiasua, sillä biisitkin ovat ehtaa Tankardia koukkuineen ja mukaansatempaavan duurisävyisine melodioineen – puhumattakaan kekseliäistä dokailuun paneutuvista sanoituksista, jotka Gerre julistaa tyylilleen uskollisella, etäisesti melodisella raakunnallaan riemukkaasti. Myös teemaan sopiva kansitaide on erinomaisen mieltä ylentävä, kuten yleensä.
Vaikka Hymns for the Drunk on kokoelmaksi erinomainen, koko uran mitalle laajennettuna se olisi täydellinen. Nyt kokoelman kattama, yhtyeen toimintavuosiin suhteutettuna suppea ajanjakso suo vain vilauksen – joskin varsin kirkkaan sellaisen – bändin erinomaisuudesta.