Kokonaisuus jää tasapaksuksi – arviossa Imperial Domain

Julkaistu Infernossa 11/2018.

01.04.2019
Imperial Domain
The Deluge
Inverse

Melodinen death metal on hankala laji. Vaikka tätä sorttia ei tehdä niin paljon kuin aikoinaan, massaan hukkumisen riski on suuri. Niin tuppaa käymään ruotsalaiselle Imperial Domainillekin.

Vuosituhannen vaihteessa bändi teki pari levyä ilmeisesti sen suurempaa menestystä saamatta, eikä bändin comebacklevykään räjäytä pottia.

Kitaroiden kutomat verkot tuovat mieleen kotoisen Sentencedin vanhemmat ajat ja välillä jopa Hypocrisyn, eli melodioissa on kyllä ideaa. Koskettimien käyttö ja soundimaailma tuovat mukaan aika paljon goottitunnelmia. Biiseissä on jonkin verran myös klassisia elementtejä, varsinkin silloin, kun soolokitaristi pääsee kunnolla irti. Mies taitaa fanitella huolella Yngwie Malmsteeniä, tyyli kun on samanlainen, vaikka yhtä nopeaa tilutusta ei sentään yritetä.

Nelikko hallitsee soittimensa suvereenisti, ja soitto on aika ilmavaa. Biiseissä on kiitettävästi koukkua ja ne on rakennettu huolella, mutta eipä vain jostain syystä lähde ja kokonaisuus jää tasapaksuksi. Tämä on harmi, sillä eväitä kyllä olisi.

Lisää luettavaa