Kokonaisuus olisi parantunut karsimalla – arviossa Doro

Julkaistu Infernossa 7/2018.

Doro
Forever Warriors / Forever United
nuclear Blast

Euroopan metallikuningatar on täällä taas! Kuusi vuotta edellisen Raise Your Fist -levyn jälkeen Saksan kuuluisin naismetalliääni iskee pöytään kokonaiset 25 uutta biisiä eli peräti kahden levyn verran heviä. Forever Warriors / Forever United on hieman Therionin Sirius B / Lemuria -kaksikon tapainen ratkaisu. Se on periaatteessa tuplalevy mutta saatavana myös erillisinä kiekkoina.

25 kappaletta on määrällisesti paljon, mutta laadullisesti valitettavan vähän. Doro on tietenkin ihana, ja hänelle toivoisi täydellistä levyä. Onkin harmillista, ettei uutuus jaksa kantaa läheskään koko mittaansa. Löysästi hardrockaavat renkutukset eivät saa kättä puristumaan nyrkkiin – eivät ainakaan toivotusta syystä. Muutama onnistuminen – esimerkiksi väkevä heviballadi Lift Me Up – ei poista sitä tosiasiaa, että Doro-uutukainen pakottaa skippailemaan biisejä.

Kokonaisuus olisi parantunut karsimalla, ja erityisesti sävellyksiä ja sovituksia tiukentamalla. Albumi sisältää ideoita, jotka olisivat saaneet jäädä treenikselle. Yksi hämmentävimmistä, jopa pienoista myötähäpeää aiheuttavista kappaleista on Amon Amarth -laulaja Johan Heggin kanssa duetoitu If I Can’t Have You, No One Will. Paitsi että biisi on täysin mitäänsanomaton, Heggin tuhti örinä ei istu Doron musiikkiin niin yhtään.

Forever Warriors / Forever United kuulostaa siltä, että sitä tehdessä on ollut kavereiden kesken hauskaa, ja arvelen, että moni levyn biiseistä näyttää todelliset kyntensä paremmin livenä.

selkeälinjaisem