Koruton ja salamyhkäinen, mutta aavistuksen hätäisen tuntuinen kokonaisuus – arviossa Vestindien

Julkaistu Infernossa 2/2021.

VESTINDIEN
Null
DARK ESSENCE

Hardcorella vuonna 2009 aloittanut, mutta melko pian sen jälkeen lopettanut bergeniläisbändi on palannut ja saanut valmiiksi debyyttipitkänsä. Yhtyeen juuret ovat yhä kuultavissa, mutta sen ydintä on kyllästetty aimo annoksella mustan metallin ja punkin rosoisuutta.

Yhtyeen ilmaisu on raakaa, korutonta ja aavistuksen salamyhkäistä, mitä vaikutelmaa luovat sekaan ripotellut usvaiset ambient-taajuudet. Kappaleet paukuttavat pääasiassa varsin norjalaistyylisellä aggressiivisella groovella ja kierolla rokahtavuudella. Verrokeiksi voisi tipauttaa ainakin maanbändit Kvelertakin ja Darkthronen.

Yhtyeen ambient-surinoiden kanssa leikittelevä, synkästi räyhäävä crust metal on sinänsä tuoreen kuuloista. Vajaat puolituntinen levy on kuitenkin lopulta melko hätäisen tuntuinen kokonaisuus, joka ei säilytä kiinnostavuuttaan koko kestoaan. Monet kappaleista tuntuvat ikään kuin loppuvan ennen aikojaan ja lopullista muotoaan. Arvoitukseksi jää, olisiko bändillä ollut enemmän hyödynnettävää potentiaalia varastossa.