Patrick Mameli ei todella tee tätä helpoksi. Mr. Pestilenceksi itsensä nimittänyt hollantilainen kohkaa somessa turpa vaahdossa ja foliohattu syvällä päässä kulkutautimyönteisiä mielipiteitään. Välillä leuhkitaan naamakirjabänneillä. Sitten napsaistaan testosteroidia tihkuva hauisselfie. Tekstiosiossa kuolometallisti meuhkaa 5G-salaliitoista ja haukkuu hashtageillä toisinajattelijat lampaiksi.
Tällainen käytös ajaa varmasti monta vanhaa fania vähintään turvavälin päähän. Mutta kun bändiin ihastui kolme vuosikymmentä sitten ja sen ihanien levyjen pariin palaa aina vain, on vain pakko antaa musiikin ratkaista. Siispä aivan sama, siinähän mylvii.
Sitä paitsi Pestilence vuonna 2021 on tappovireessä.
Kosolti huippulevyjä ja pari ikiklassikkoakin julkaisseen enschedeläisryhmän kokoonpano on vaihtunut joka levylle. Niinpä ei ole varsinainen ihme, että Mameli on päivittänyt miehistönsä Exitivmillekin. Muutos ei kuulu lopputuloksessa, vaan kolmen vuoden takaisella huippukiekolla Hadeonilla uudelleen löytynyt sävellyksellinen iskevyys on ehostunut täyteläisesti. Mamelilla onkin oiva kyky löytää oikeat hahmot musiikillisten visioidensa toteuttajiksi. Hänen onnistuu myös säilyttää parhaiden onnistumistensa, Consuming Impulsen (1989) ja Testimony of the Ancientsin (1991), perinteinen Pesti-soundi ja juottaa siihen saumaton, modernilta kuulostava kulma.
Hetkittäin levy kulkee riitasointuisine kiemurakitaroineen kuin nitrobuustattu Spheres (1993). Jollain ihmeen ilveellä Inficiatin loppupuolen Meshuggah-junttauskin saadaan kuulostamaan pelkästään kuuloluut murskaavan raskaalta. Monen kouluttamattoman lamppuharjan hyppysissä Ruotsin matikkavälkkyjen vaikutteet kuulostaisivat ainoastaan väsyttäviltä apinointiyritelmiltä. Mutta Mameli, yhtyeen henki, ruumis ja pääasiallinen säveltäjä, onkin kova luu. Mies, joka tietää musiikkihommissa täsmälleen mitä tekee.
Exitivm on hämmästyttävän tiukka pakkaus. Kaksitoista biisiä paukutetaan tasan 40 minuuttiin. Uusi rumpali Michiel van der Plicht soittaa todella komeaan tyyliin. Tiukantarkasti iskevä kannuttaja pitää asiat tyylikkäästi perusasioissa, eikä turhaan kikkailuun lipsuta kertaakaan. Albumin mainion tasapainoiset ja joka instrumentille tilaa antavat soundit saavat biisit soimaan vihanpurkauksina, jollaisiksi ne varmasti on tarkoitettukin.
Sanoituksiin en tohdi kuitenkaan alkaa uppoutua. Mistä lie tulppaanimaan ukko sitten rutiseekin, ärjyntä on täsmälleen samalla tasolla kuin vuonna 1991. Nyt Mameli rytmittää ääntelynsä niin, että sen takana on ekstralatinki voimaa. Tämä sopii kovalla kuunneltavan äänityksen luonteeseen kelpo lailla, ja läksytyksessään on paikoin jopa hc-punkin katkua.
Exitivm on silkkaa ammattimiesten Juhla Mokkaa. Jos mainitun sloganissa puhutaan ”mausta, joka herättää tekijän”, heräämistä toivoisi asennepuolella Mamelillekin. Oli miten oli, mikäli musiikin laatu säilyy tällä tasolla, Pestilencelle on ennustettavissa vielä reippaasti peliaikaa kuolon kentillä.