Grindin, riipivän melun ja rosoisen death metalin parissa möykkäävä Full of Hell sanoo paljon, mutta sanomisista tuskin mikään jaksaa kiinnostaa.
Diskanttisesti ja hivenen riitasointuisesti purkautuva mättö rähistään vihalla ja hyökkäävästi. Jenkkien punkhenkinen ote on sinänsä plussaa, mutta ulosanti on kummallisen kulmikasta ja tökkivää. Coagulated Bliss on kuin teräväksi teroitettu veitsi, joka ei osaa vuolla mitään, millä olisi käyttöä.
Levyn kuvailema ahdistus ja meluisammasta Brutal Truthista muistuttava raivo on epäilemättä aitoa mutta samalla perin ärsyttävää. Soitannollisista kyvyistä tai asenteesta homma ei jää kiinni, ja soundikin lienee juuri sitä mitä on haettu.
Vaan missä koukut? Groove, sujuvuus ja mieleen jäävät biisit on haudattu epämääräiseen mekkalaan, josta ainakaan minä en niitä löydä. Satunnaiset doomahtavasti raahautuvat tuskailutkin kuulostavat täysin turhalta minuuttien hukkaamiselta.
Mittaa löytyy vajaat puolisen tuntia, kun taas uusintaan innostava matsku mahtuisi seiskatuumaisen yhdelle puolelle. Full of Hell ei ole tarjonnut minulle koskaan mitään, eikä tilanne tämän myötä näemmä muutu.