Alkuvuosiensa gootahtavasta metallista progressiiviseen melodiseen deathiin siirtynyt falunilaisbändi julkaisee kuudennen levynsä. 20 vuotta toiminut yhtye nimittää uutuuttaan tähän asti synkimmäksi ja henkilökohtaisimmaksi levykseen, mitä se saattaa ollakin. Lisäksi se on haastava kokonaisuus.
Kulmikasta hämyn ja surumielisyyden atmosfääriä luova levy on soundillisesti varsin ruotsalainen – Opethin ja October Tiden kaltaisten yhtyeiden askelmerkeissä mennään. Kappaleet ovat toteutukseltaan melko monipuolisia eteerisestä maisemoinnista raivoisaan blastbeat-kaahailuun. Kun vielä tuotanto on selkeä ja futaa napakasti, levyssä olisi sinänsä kaikki kunnon onnistumisen edellytykset.
Tiukasta ja ammattitaitoisesta soitannasta huolimatta kappaleiden ongelmana on koukuttavuuden ja toimivien kiinnekohtien puute. Laulaja Tobias Netzellin tuntuvan tulkinnan johtama kerronta vyöryy ja soljuu eteenpäin järkeenkäyvästi, mutta ei purista otteeseensa riittävästi. Kappaleissa on yksittäisiä hienoja oivalluksia, mutta kokonaisuuksina ne eivät oikein keskustele. Tämä on sääli, sillä näin sävyisän kuuloisesta levystä haluaisi pitää enemmän. Ensi kerralla sitten.