Dark Quarterer on julkaissut 40 vuodessa varsin maltillisen määrän levyjä, eikä sen miehistössäkään ole vaihtunut kuin pariin kertaan kitaristi. Tyyli sen sijaan on muuttunut alun eeppisestä heavy metalista kohti raskasta mutta vanhakantaista progeilmaisua.
Bändin kahdeksannen levyn perusteella transformaatio on vielä pahasti kesken, eikä yhtye tunnu edelleenkään tietävän, mitä tyylilajia se haluaa esittää. Lopputulos on kummallisen sekava ja sitä myötä raivostuttava yhdistelmä mainittuja genrejä, joista kumpikaan ei nouse kunnolla esille.
Jos sävellykset eivät loista ideatasollakaan kirkkaimmin, kirveitä tiputtaa myös sovitusten kankeus ja tyylitajun puute. Meno on huonolla tavalla kulmikasta, ei neroutta lähentelevästi outoa ja yllättävää. Laulaja-basisti Gianni Nepin oopperalaulumaisuutta tavoitteleva ääni nousee kivasti kohti korkeuksia, mutta enemmän kuin usein sekin ärsyttää ylidramaattisuudellaan ja merkillisiin muotoihin vedetyillä linjoillaan.
Italialaisten mittava kokemus ja osaaminen pilkistelee, mutta melkoinen purkaus tarvittaisiin, että tomusta ja tuhkasta nousisi esiin jotain kuunneltavaa.