Ruotsalainen multi-instrumentalisti Henrik Palm tiedetään länsinaapurin raskaan musiikin alamaailmassa monipuolisena häärääjänä. Parhaiten mies tunnetaan Ghostin ja In Solituden entisenä jäsenenä, minkä lisäksi hän on toiminut aktiivisena säveltäjänä monissa pienemmän piirin kokeilullisissa yhtyeissä.
Miehen vuonna 2017 käynnistynyt sooloura saa nyt jatkoa toisella levyllä, joka ei sekään kaihda musiikillisten raja-aitojen kumoamista. Levy on oudon kuuloinen paketti raakaa rockia, post-punkia ja progea runsaalla määrällä popkoukkuja ja vellovaa psykedeliaa. Sävellykset ja valtaosa instrumenteista ovat Palmin vastuulla, mutta panoksensa soppaan tuo myös nippu muita ruotsalaissoittajia. Tunnetuin heistä lienee Katatonian rumpali Daniel Moilanen. Palm on pusertanut koplansa kanssa levylle valtavan määrän häpeämätöntä kokeilua ja heittäytymistä, joka sekä kummastuttaa että vetoaa.
Sävellysten utuinen, uhkaava ja salaperäinen tunnelmointi ei ole nopeasti avautuvaa sorttia. Ensikuunteluilla se tuntuu monin paikoin liikaa omassa kuplassaan vellovalta, levyn nimen mukaiselta ”köyhyysmetallilta”. Myöhemmin karut äänimassat ja Palmin sujuvasti mukautuva ääni aukeavat enemmän – joitakin matalimmin möyriviä kuvastoja lukuun ottamatta.
Levy tuntuu toimivan paremmin hieman rivakammin tampatessaan. Albumin parhaat kappaleet, voimakkaan hämärästi kasvava Bully ja kauniin kosmisesti rullaava Nihilist, käyvät asiasta hyviksi esimerkeiksi.