Kyvyn hämmentää voi lukea tässä tapauksessa ainoastaan positiiviseksi ominaisuudeksi – arviossa Profane Omen

Julkaistu Infernossa 9/2018.

14.01.2019
Profane Omen
Ooka + Where It Hurts the Most
Playground

Reilut kymmenen vuotta sitten Finnish Metal Awardsissa vuoden tulokkaana palkittu lahtelaisyhtye todistaa viidennellä pitkäsoitollaan olevansa edelleen iskussa. Asemaa ei kuitenkaan puolustella täyslaidallisella tuttua tykitystä, vaan yhtye on monipuolistanut ja uudistanut arsenaaliaan genrerajoista välittämättä. Selvimmät merkit reinkarnaatiosta ovat kuultavissa Ookan kyljessä julkaistulla akustisella Where It Hurts the Most -bonusalbumilla.

Ookan laajin vaihteluskaala kuullaan solisti Jules Näverin äänenkäytössä: miehen muuntautumiskykyinen laulu kääntyy hetkessä puhtaasta johnnycashmäisestä laulelusta niin rajumpaan räkäiseen tulkintaan kuin murinaankin. Kyseistä liukuvuutta löytyy esimerkiksi The Wavestä, minkä lisäksi kappaleen onnistumisiin voi lukea sen päättymisen tarkkaan mietittyyn viheltelyyn. 

Edellä mainittu on kuitenkin vasta alkulämmittelyä, yhtye nimittäin vetäisee maton jalkojen alta yhdessä hujauksessa akustisen albuminsa countryvaikutteisella, espanjalaisia kitaroitakin hyödyntävällä soitannalla. Alkuhämmennyksestä selvittyään on oikeastaan aika vaikea sanoa, kummasta albumista pitää lopulta enemmän.

Ookan kappaleisiin on sijoitettu kiinnostavia kontrasteja, mutta albumi ei ole läpikotaisin hienoimpien hetkiensä kaltaista tähtisadetta. Pari keskinkertaistakin kipaletta löytyy, vaikka voi olla, että niiden hohto himmenee juuri loistavia raitoja vasten. Sen sijaan se vastakkainasettelu, jonka nämä kaksi albumia muodostavat, on jotain todella mielenkiintoista. Kyvyn hämmentää voikin lukea tässä tapauksessa ainoastaan positiiviseksi ominaisuudeksi.

Lisää luettavaa