Pietarsaaresta tulevan metalcoreyhtyeen ensilevytys on huikea taidonnäyte epäsuomalaisessa musiikkityylissä.
Albumin startti on perkeleellisen räväkkä ja lupaa äärimmäisen hyvää. Jymäkät kappaleet seuraavat toinen toistaan ja kovat kertosäkeet antavat hulppean lisäpotkun. Esimerkiksi levyn kuudes kappale Numb sisältää sellaisen kertsin, että tyttöjen luulisi pyörtyilevän ja ruinaavan nimikirjoituksia muuallakin kuin Nivalan Tuiskulassa.
Vaikka albumi on erittäin raskas, siltä paistaa läpi kauniinhaikea melankolia, joka ei muistuta Tapio Rautavaarasta vaan enemmänkin Bullet for My Valentinesta. Tämä on siis kehu. Myös laulajan äänijänteitä on kehuttava: rääkyminen ei kuulosta lampaantappamiselta vaan pikemminkin haikeasti rallattelevan Tim Burton -hahmon rakkaudentunnustukselta, ja mukavasti lähtevät puhtaat osuudet antavat musiikille syvyyttä.
Albumi on laadukas, monipuolinen ja todella taitavasti soitettu. Vaikka kilpailu on kovaa, luulisi jonkin tahon tarttuvan tällaiseen yhtyeeseen reilumminkin. Jos debyytti on näin vahva ja usko omaan tekemiseen selvästi kova, vain taivas on rajana.