Lahjakkaiden ihmisten puuhastelu kuulostaa ihan hyvältä – arviossa Dragonlord

Julkaistu Infernossa 10/2018.

Dragonlord
Dominion
Spinefarm

Dragonlord on Testamentista tutun riffimaisterin Eric Petersonin projekti, joka pyörii melkoisen eri taajuuksilla kuin miehen pääbändi: yhtye tarjoaa ajoittain yllättävänkin melodiapitoista sinfonista black metal -larppailua.

Riffimaailmassa ja laululinjoissa on paljon Testamentista tuttua, mutta bändi taipuu yllättävän hyvin myös maalailevampaan suuntaan. Paikoitellen orkestraatioissa on enemmän Dimmu Borgiria kuin Dimmussa itsessään. 

Petersson hoitaa levyllä kitaroinnin lisäksi bassottelun sekä puhtaan laulun ja kärinän suoriutuen hommissa hienosti. Brittiartisti Leah täydentää laulutarjontaa kuulaalla äänellään.

Tämän sortin soitto menee pääsääntöisesti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta kyllähän lahjakkaiden ihmisten puuhastelu kuulostaa ihan hyvältä. Projektinomaisuuden huomaa siitä, että osa kappaleista tuntuu jääneen vähän kesken. Toisaalta Ominous Premonition ja eeppinen The Discord of Melor laukkaavat eteenpäin uskottavan vahvalla otteella.