Läpikäyminen vaatii vähintään yhden harmaan marraskuun ja kellarillisen punaviiniä – arviossa Virgin Steele -boksi

Julkaistu Infernossa 11/2018.

22.03.2019
Virgin Steele
Seven Devils Moonshine
SPV

New Yorkissa vuonna 1981 perustettu Virgin Steele on melodisen heavy metalin kentässä täysin oma lukunsa. Musiikillisesti power metal -ilmaisuun luottava ja sanoituksissaan muun muassa kreikkalaista ja kristillistä mytologiaa käsittelevä yhtye teki tämän vuosituhannen alkuun mennessä kymmenen hyvää tai loistavaa albumia, joista muutaman voi helposti laskea genren kovimpien joukkoon.

Sen jälkeen Virgin Steelen yksinoikeutettu nokkamies, laulaja David DeFeis, taisi kuitenkin hullaantua liiaksi omaan perfektionistiseen ylivoimaisuuteensa. Tämä ”barbaaris-romanttisen” metallin lähettiläs on painottanut viimeisen kymmenen vuoden aikana albumeillaan oikeastaan vain kahta asiaa: omaa kähisevää ääntään ja yksittäisiä painavia sähköpianosointuja.

Niistä on kyse myös tässä massiivisessa viiden levyn paketissa, joka on oikeastaan yhtä suurta uudelleenjulkaisua, vaikka muuta annetaan ymmärtää. Mukana ovat jo aikaisemmin ulostuneet kokoelmat Hymns to Victory ja The Book of Burning. Sen lisäksi kuullaan uusittuja ja äärimmilleen riisuttuja versioita Virgin Steelen vanhemmista kappaleista sekä muutamia lainakappaleita. On tarjolla sentään uusiakin sävellyksiä. Kaikkinensa puhutaan 90 raidasta.

Siinäpä kattaus, jonka läpikäyminen vaatii vähintään yhden harmaan marraskuun ja kellarillisen punaviiniä. Tai sitten ei. Spoilerina kerrottakoon, että niille, jotka ovat herra DeFeisin kähisevien ”metallikarjahdusten” ja sähköpianoiskujen pauloissa, tämä paketti on mitä mielenkiintoisin runsaudensarvi. Kaikille muille se on yhtä tyhjän kanssa.

Pakkauksen ensimmäiseltä Ghost Harvest -levyltä löytyvissä uusissa kappaleissa on hirveästi potentiaalia, mutta DeFeis on säätänyt biisit mieleisikseen miksaamalla kaikki rumpu-ja kitarasoundit paperinohuiksi ja oman laulunsa mahdollisimman pintaan. Nyrjähtäneellä tavalla mielenkiintoinen elementti ovat paketin coverit. Niitäkin on tehty maailman sivu jos jonkinlaisia, mutta DeFeisin versiot esimerkiksi Chris Isaacin Wicked Gamestä ja Whitesnaken Slow & Easystä ovat omaperäisimmät – ja turhimmat –, joita olen vähään aikaan kuullut.

Pidän Virgin Steelen musiikista hyvin paljon, mutta tämä ei ole lähelläkään sitä, mitä yhtyeeltä odottaisi ja mihin se edelleen varmasti kykenisi.

Lisää luettavaa