Levyllä on kappale nimeltä Sepolta, mutta onneksi kyseessä eivät ole Sepon terveiset, vaan yhtye esiintyy kotikielellään italialla. Stoner-retkueen kelvossa meiningissä se onkin kenties eksoottisin ominaisuus, musiikillinen anti kun on yllätyksetöntä mutta vallan mukiinmenevää riffi- ja groovepohjaista aavikkorockia.
Vaikka yllätyksetöntä, Godwattin touhu ei suinkaan ole keskinkertaista. Bändi ei ole koettanut loihtia ilmaisuunsa ennenkuulumattomia aspekteja tai erikoisuuksia, vaan paahtaa menemään hyväksi havaituilla periaatteilla.
Jo avauskappale Signora Morte esittelee paletin aika nasevasti: Etukenoisen jytäkipaleen tempo tuplaantuu reippaaksi ja puolittuu jyrninnäksi. Kaksoiskitarismissa on sankarillisuutta ja svengi on jykevä. Käväiseepä taustalla jonkinlainen aavikkomiesten enkelikuorokin hyräilemässä kuin italowesterneissä ikään. Loppulevy on yhtä hyvää, joskin verkkaisenpuoleista jyystelyä.
Erityisesti yhtyettä pitää kiittää siitä, että vaikka kappaleissa on stonermaista lentohiekassa jumittamista, niissä tapahtuu. Laulu ei ehkä ole huikeinta kuunaan kuultua tulkintaa, mutta siltäkin osin ote on selkeästi genren parempaa osastoa. Bändi on siis tosi perus, mutta myös tosi jees.