Bell on ruotsalainen stoner-doom-bändi, joka kuulostaa aika pitkälti ruotsalaiselta stoner-doom-bändiltä. Vaikka ei kai moisia lopulta niin kauhean montaa ole.
Göteborgin kaupunkiliigasta isompaan julkaisuputkeen poimitulta triolta lähtee laadukasta materiaalia tiukalla otteella. Bändi rouhii mureasti, ja oikeastaan stonerin ja doomin synteesi tuntuu vallan raikkaalta. Yhtye kuulostaa vähän siltä kuin Mustasch höystäisi stonerinsa etukenoisen kullirockjyräyksen sijasta ehdalla doomilla.
Kolmikon jytkyttely on raskasta mutta melodista. Tarttuvuutta ja eeppisyyttä riittää. Vahva, taivaankantta tavoitteleva melodisuus on bändin soinnissa eittämättömän muheva plussa – tavanomaisella stoner-hoilottelullakin levy olisi ihan ok, mutta nyt riffien ja laululinjojen kombinaatio on kohdakkoin erinomainen. Laulu on yllättävän kuulasta ja taustahoilotuksin varustettuna esimerkillisen sävykästä.
Tidecaller levittäytyy lajityyppinsä puitteissa esimerkillisen monipuoliseksi. Bändi osaa välttää pahimmat kliseet ja jättää esimerkiksi shuffle-jynkytyksen täysin pois repertuaaristaan. Hitaanpuoleinen yleiskuva saa kivasti kontrastia reippaammista osioista tai oikeasti laahaavasta tarvonnasta. Vaikka konstailemattomalla bändisoinnilla esitetyissä biiseissä pelataan suhteellisen yllätyksettömillä merkeillä, niihin on saatu sovituksellisin keinoin mielenkiintoa ylläpitäviä elementtejä. Tuloksena on maanläheistä mutta jyhkeää heavy metalia, jota ei ole sidottu tiettyyn aikaan.
Bändi julkaisi levyn alun perin omakustanteena, mutta vakuuttunut High Roller halusi julkaista kiekon laajemmin. Kotikutoisuus paljastuu ehkä yleissoundin lievässä yksiulotteisuudessa, mutta Tidecaller on joka tapauksessa erittäin lupaava ensilevy. Bellistä sopii odottaa vielä todella kovaa tekijää.