Kymmenen vuotta sitten Luvialla perustettu Oceanwake taiteilee kohtalaisella tyylipensselillä. Ilmaisu kattaa muun muassa progressiivisen metallin, pörisevän doomin ja kenkiin tuijottelevan post-metal-jurnutuksen. Kokemusta tyylisekoittelusta toki löytyy, sillä jäsenistöllä on meriittejä esimerkiksi Battleloren ja Jonnen kaltaisista yhtyeistä.
Uusi albumi on bändin neljäs, eikä kyseessä ole mitenkään nopeasti sulatettava kokonaisuus. Kappaleet edustavat sataprosenttista keskittymismusiikkia, ja levy haastaa kuulijaansa monesta suunnasta. Ärinän ja melankolisesti valittavan laulannan tukemat sävellykset kypsyvät hitaasti kohti levyn otsikon mukaisia valonvälkähdyksiä. Kyseisen tunnelman luonnista levy ansaitseekin suurimmat propsit.
Miinusta sen sijaan on annettava liian vähän toisistaan erottuvista sovitusratkaisuista. Hidastempoisena pörisevä, kuulaita melodioita kutova äänimassa taintuu liian usein omassa aavemaailmassaan leijuvaksi möhkäleeksi. Vaikka atmosfääriin on aluksi vaivaton ja miellyttävä heittäytyä, se käy 45 minuutin mitassa pakostakin vähän puuduttavaksi.
Levyn mediatiedotteessa mainitaan musiikin haastavuus, eikä bändiä varmasti hetkauta yksittäisen kriitikon mielipide. Silti levystä saisi mielestäni kuuntelua kestävämmän räikeämmillä lisäväreillä.