Vuonna 1981 perustetun Virgin Steelen voi vilpittömästi sanoa olevan omaperäinen yhtye. Pintaraapaisulla sen hienous ei kuitenkaan avaudu. Satunnaiselle kuulijalle saattaa syntyä kuva geneerisestä vanhan koulukunnan heavy metal -yhtyeestä tai jonkinlaisesta halvasta Manowar-kopiosta.
Biisien peruspilarina onkin tavanomainen power metal, mutta toteutuksessa korostuvat usein esimerkiksi hyvin voimakas pianon käyttö ja keskushahmo David DeFeisin persoonallinen tapa käyttää ääntään, joka yltää kuiskinnasta tahallisen ohuen falsettilaulun kautta kunnon voimakiekumiseen. Lauluharmoniat ovat kunniassaan. Kitarat surisevat välillä vain aavistuksena taustalla.
Monumentaalisen mittainen The Passion of Dionysus on monin paikoin kuin hämmentävää musikaaliversiota sankarihevistä. Esimerkiksi A Song of Possessionia rytmittää tuplabasarikomppi, mutta päälle kerrostellut elementit ovat kaikkea muuta kuin raivokkaita.
Pääosaan pääsevät maagiset laulumelodiat, joiden aiheuttamista tunnetiloista suurin on syvä liikutus. Kuunteluun voi ottaa vaikkapa biisin Unio Mystica (The Girl with the Grave Deep Eyes), joka on puhdasta kauneutta.
Lopulta mahtipontiset kappaleet pakenevat kuvailuja. Levyyn pätee vanha totuus: sitä ei voi selittää, se pitää kokea.