Levystä ei meinaa jäädä millään kunnon mielikuvia – arviossa Global Scum

Julkaistu Infernossa 7/2019.

07.11.2019
Global Scum
Odium
NRT

Itävaltalainen Global Scum tarjoilee yhden miehen vision maailman epäkohtiin kantaa ottavasta groove metalista. Manuel Harlander -nimisen muusikon luomus on tyylillisesti hyvin lähellä Soulflyn ja 1990-luvun Sepulturan materiaalia. Myös Harlanderin tinkimättömän rujossa tulkinnassa on melko paljon kyseisten yhtyeiden solistin Max Cavaleran kaikuja. 

Projektin kakkoslevyn anti on kiukkuista, raskasta ja groovaavaa ryskettä. Siinä on hyödynnetty groovetamppauksen lisäksi death- ja thrash metalin kaahausta sekä pieniä industrialvivahteita. Silti kappaleet kuulostavat valitettavan paljon samasta puusta veistetyiltä. Vaikka tylyttäminen on asenteellisesti asianmukaista, rikkaat sovitukselliset ideat tahtovat loppua kesken. Levystä ei meinaa jäädä millään kunnon mielikuvia.

Yksitotiseksi jäävä suorittaminen on sääli, sillä herra Harlanderilla on selvästi painavaa asiaa. Huonoksi levyä ei voi kutsua, mutta keskivertosuoritus ei tarjoa suurempia elämyksiä. Seuraavalle julkaisulle toivoisi ainakin murskaavampaa äänimaailmaa ja ennen kaikkea oivaltavampaa groovea. 

Lisää luettavaa