Moonworshipperin esikois-ep ei ole sieltä kevyimmästä eikä helpoimmasta päästä, sillä levyltä löytyy ainoastaan yksi 24-minuuttinen kappale. Lähtökohtaiseksi tyylilajiksi on valikoitunut black metal -vaikutteinen depressiivinen doom, johon sekoitetaan vähän kaikenlaisia aineksia, oli kyseessä sitten goottirock, dark jazz tai kantri.
Mikään hirveän yhtenäinen raita 13 Fullmoon Nights of Loneliness ei ole, vaan se kuulostaa useammasta pienemmästä sävellyksestä koostetulta. Ajoittain biisi esittelee oivaltaviakin hetkiä, mutta enimmäkseen sävellys kärsii tyhjäkäynnistä.
Toistoa ei ole tarpeeksi, jotta hypnoottinen tunnelma ehtisi syntyä, ja toisaalta vaihteluakin on liian vähän, jotta sävellys kantaisi sellaisenaan. Selkeästi tässä ei ole pyritty tekemään mitään dronea tai happodoomia, jossa toisto ja saman teeman jauhaminen on pelkästään hyve. En olekaan oikein varma, mitä levyllä on yritetty hakea. Hieman sekavalta vaikuttaa.