Lopputoteutuksen suhteen kuljetaan melko ailahtelevia polkuja – arviossa The Psycho Season

Julkaistu Infernossa 1/2018.

20.05.2018
The Psycho Season
These Paths Lead Us Where We Started From
Hard Donut

Vuonna 2010 perustettu oululaisbändi lataa toisella kokopitkällään tiskiin tummanpuhuvasti rouhivaa rockia. Pelkästä räimeestä ei ole kyse, vaan melodiat ja atmosfääri kulkevat mukana yhtenä kantavana voimavarana. Ilmaisuun on upotettu myös grungen ja metallin päällekäyvyyttä. 

Lopputoteutuksen suhteen kuljetaan valitettavasti melko ailahtelevia polkuja. Groovaavat ja rokkaavasti revittelevät kappaleet sisältävät huomattavia tasonlaskuja. Lisäksi ilmaisussa tökkii laulaja Jukka Ruottisen turhan persoonaton ja tavanomainen laulanta. Etenkin laulajan korkeimmat tulkinnat särähtävät korvaan. 

Bändiltä löytyy soittotaitoa, asennetta ja piristävää vanhan liiton henkeä – jälkimmäisestä kertoo jo analogialaitteilla toteutettu karheanpörisevä äänimaailma. Yhtyeen täytyisi kuitenkin hioa visiotaan kirkkaammaksi lisäämällä sävellysten tehoa ja koukkujen määrää. Tällaisenaan levy ei meinaa väräyttää suupieltäkään. 

Lisää luettavaa