The Darkness
Last of Our Kind
Canary Dwarf/Kobalt
Kevään aikana ilmestyneet maistiaiset, korskea Barbarian ja The Cult -vaikutteinen Open Fire ovat aiheuttaneet kivaa kutinaa The Darknessin uutta kokopitkää odotellessa. Jo vuoden 2012 paluulevy Hot Cakes oli paikoittain (Everybody Have a Good Time, Forbidden Love) erittäin hurmaava tapaus, vaikka meni esimerkiksi allekirjoittaneelta ilmestyessään täysin ohi.
Ennakkobiisit ovat olleet suoraviivaisen mutta koukukkaan hard rockin juhlaa. Kaikkein parasta niissä on silti se, että laulaja-kitaristi Justin Hawkins on ymmärtänyt vihdoinkin pitää korkeat kiekaisunsa maltillisissa mittasuhteissa. Tyyliä toki kuullaan yhä läpi levyn, mutta ei takavuosien pelleilevällä ja yltiöpäisellä tavalla. Näin kappaleiden sarjatulella tulevat melodiset helmetkin pääsevät paremmin esille.
Barbarian/Open Fire -kaksikko teki myös pelin selväksi uuden levyn tyylipaletin suhteen. Classic rock on homman nimi, mutta vaikutteita hyödynnetään laajalla skaalalla. On Electric Light Orchestralle tyypillistä melodiantajua, Rolling Stonesin juurevuutta, Led Zeppelinin dramaattisuutta ja AC/DC:n hyökkäävyyttä. Tykityksen perustekijänä on tällä kertaa Emily Dolan Daviesin äärimmäisen tanakka rummutus. Valitettavaa, että hän poistui kuvioista pian levyn valmistumisen jälkeen.
Loppupuolelle on säästetty upea Sarah O’Sarah, jonka nostattavasta kertosäkeestä ABBAkin olisi ollut ylpeä. Viimeistään sen myötä The Darkness lunastaa tämän kirjoittajan sydämessä paikan aitojen suosikkien joukossa. Ollin oppivuodet ovat ohi.