Detroitin outolintujen kolmas levy on aika veikeä pakkaus. Samaa voi sanoa koko bändistä ja sen konseptista. Musiikkinsa on sekoitus vanhakantaista perusheviä, alavireistä death metalia, psykedeelistä doomia ja stoneria sekä ennakkoluulotonta kosketinsoitinten käyttöä, ja koko kakku on kuorrutettu vinksahtaneella kauhuteemalla. Hämmentävää kyllä elementit sopivat yhteen yllättävän sopuisasti.
Ensimmäisellä pyörityksellä happopäiden höyryäminen kuulosti lähinnä ärsyttävältä, esimerkkinä vaikkapa levyn aloittavan Mr. Beistlen hihityskertosäe. Jatkokuuntelujen myötä aloin ilmeisesti itsekin vinksahtaa, sillä miellyttävyyskerroin rupesi kasvamaan. Tämä musisointi herättää ihan visuaalistakin tuntumaa: silmät kiinni kuunnellessa tuntui välillä kuin olisi vanhassa, LSD:llä kyllästetyssä sirkuksessa tai Halloween-henkisessa kauhuleffassa.
Vaikka bändi möyrii kaukana mainstreamistä, se kehtaa tehdä tarttuvia melodioita ja koukkuja muistuttaen tätä kautta alkuaikojen Type O Negativeä. Ote on kuitenkin huomattavasti häiriintyneempi ja syntikoissa käytetty äänimaailma villimpi.
Raskaimmillaan riffittely pyörii jopa Carcassin Symphonies of Sicknessin maisemissa, vaikka tempo pysyy asiaankuuluvan maltillisena. Laulupuolen venkulointikin muistuttaa Carcassista, kuten myös murhametallia takovan Macabren veijareista. Omituisen tunnelman ylläpitämiseksi biisien väleissä ja introissa on efektoituja pätkiä elokuvista, uutisista ja ties mistä. Soundimaailma on vähän kämäinen ja sitäkin kautta vanhakantaisen elokuvamainen.
Evil Sound Screamersiä ei kannata kuunnella liian tosissaan. Välillä tuntuu, että kieli on ollut levyä tehdessäkin iloisesti poskessa. Suomalaiskansallisesti ajatellen tämä on muuten aika mainio äänikuvaus liskojen yöstä.