Majesteettista tunnelmaa ei saavuteta – arviossa Prometheus

Arvio julkaistu Infernossa 6/2017.

02.10.2017
Prometheus
Consumed in Flames
Katoptronix

 

Thessalonikilaisyhtye tulittaa mustan metallin ja kuolon tuoksuista sekametelisoppaa. Vaikka Kreikasta tullaan, meno ei ole perinteistä hellasmetallia tyyliin Rotting Christ tai Varathron.

Consumed in Flames lainailee tyylejä sieltä täältä. Napakka blast naputtaa tiheästi, laulu on matalaa murinaa, riffeissä vilisee niin melodeathiä kuin thrashiäkin ja välillä haetaan sinfoniatunnelmia. Meno on päällä periaatteessa koko ajan, mutta silti ei päästä kunnolla vauhtiin. Pätevästi tehtyä tasapaksuutta koko levyn mitassa.

Koskettimien käyttö tuntuu mielivaltaiselta ja päälle liimatulta. Toisinaan maalataan kuin Dimmu Borgir konsanaan, ja seuraavassa biisissä koskettimet loistavat totaalisesti poissaolollaan. Dimmun lisäksi mieleen nousee hetkittäin Prometheusin maanmiesten Septicfleshin nimi. ”Tulenantajat” eivät kuitenkaan pääse lähellekään edellä mainitun tuhtia ja isoa soundia.

Soundimaailma on kirkas mutta liian köykäinen. Ilman kohokohtia etenevässä musiikissa on ajatusta ja siinä tavoitellaan yleviä. Majesteettista tunnelmaa ei kuitenkaan saavuteta, vaan Consumed in Flames haalistuu yrityksestä huolimatta taustamusiikiksi.

Kerrotaan, että titaani Prometheus muovaili savesta ihmisen ja antoi tälle myöhemmin tulen. Metallibändi Prometheus ei anna oikein mitään.

 

Lisää luettavaa