Melankoliaa ja toimivaa groovea – arviossa Shadecrown

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

05.03.2017
Shadecrown
Agonia
Inverse

Vuodesta 2012 toiminut viitasaarelaisbändi luottaa tekemisessään perinteiseen suomalaiseen melodiseen death metaliin. Havaittavissa on myös ajoittaisia vivahteita thrashpoljennosta ja doomin hidasteluista.

Porukan soittotaito vaikuttaisi olevan hyvissä kantimissa, niin myös asenne. Soinnuissa on monin paikoin runsaasti melankolian vikaa sekä toimivaa groovea. Tämä tulee ilmi useissa hyvissä riffijuonitteluissa ja raikkaissa melodiakuluissa kosketinmattoineen.

Materiaalin sovituksen puolesta toivoisi kuitenkin vielä lisää miettimistä ja terävyyttä. Esimerkiksi itsetarkoituksellisempien runttausten ja poljentojen tilalle voisi lisätä jotain mielenkiintoisempaa. Myös hieman turhan tasaisiin örinöihin ja puhtaisiin lauluihin toivoisi lisäpotkua. Tavallaan levylle on asetettu ehkä liiankin jyrkkä raja raskaamman annin ja kevyempien tunnelmaosuuksien välille.

Runsaalta vaikuttavasta nillityksestä huolimatta albumi jää reilusti plussan puolelle. Positiivista on, että yhtye uskaltaa kokeilla erilaisia tyylejä, vieläpä enimmäkseen hyvällä maulla. Osuvin esimerkki tästä on progressiivistakin otetta sisältävä The Ruins of Me, samalla ehkäpä paketin monipuolisin kipale.

Lisää luettavaa