Meno ei lerpahda hetkeksikään – arviossa Overkill

Julkaistu Infernossa 2/2019.

04.05.2019
Overkill
The Wings of War
Nuclear Blast

Lyödäänpä ensin lukuja tiskiin. Bändi viettää vuoden päästä nelikymppisiä, sen voimakaksikko käy kohta kuuttakymmentä ja nyt julkaistaan yhtyeen 19. studioalbumi (ja siihen vielä lukuisat ep:t ja livekiekot päälle). New Jerseyn kunkku on tämän pallon tuotteliain, sitkein ja vieläpä julkaisujensa suhteen varsin tasalaatuinen thrashporukka. Siinäpä syitä, miksi levyjään on myyty lähemmäs 20 miljoonaa kappaletta. 

Overkill ei ole jäänyt koskaan lepäilemään laakereillaan, vaikka ylämäet ovat saattaneet tuntua vastaanpistämättömiltä. Bändi koki 1980-luvun huiman neljän albumin suoran jälkeen karvan menetyksen, kun sen ja kitaristi-säveltäjä Bobby Gustafsonin sivakat menivät ristiin. Sen jälkeen alati kitaristejaan kierrättänyt ryhmä taisteli tiensä läpi thrashille surullisen 90-luvun. Vuosikymmenen aikana äänitettiin kolme kovaa levyä, Horrorscope (1991), W.F.O. (1994) ja Necroshine (1999).

Uusi vuosituhat alkoi epätasaisesti, ja hakku iskeytyi kultasuoneen vasta Ironboundilla (2010). Sen jälkeen meno on ollut huimaa. Pumppu julkaisi parin vuoden välein kolme nopeatempoista ja hyväsoundista levyä. Kitaristikaksikko Dave Linsk ja Derek Tailer on pysynyt kuvioissa jo parikymmentä vuotta. Yhteenhioutuminen on ollut korvinkuultavaa, ja viime vuosina odotukset uutta O-levyä kohden ovat olleet aina korkealla. 

The Wings of Warilla palataan hieman yllättäen ysäriaikojen groovempaan suuntaan. Vaikka lätty polkaistaan käyntiin ilmiselvällä keikanavaustamppauksella, loppulevyn tempot pysyvät aavistuksen maltillisempina. Levyn yleisilme on onneksi yrmeänkireä, eikä meno lerpahda hetkeksikään. Tästä pitää suurelta osin huolen Bobby ”Blitz” Ellsworthin uniikki laulutyöskentely. Levyä lujalla leipoessa suorastaan näkee vanhan virnistelijän puimassa nyrkkiä toinen jalka monitorilla. Myös basisti D.D. Vernin ikitiukkaa bassottelua on hämmästeltävä. Ja mikä arvostettavinta, nahkaliiviveikon sävellystyöhönsä kohdistama no bullshit -asenne soi edelleen yhtä uppiniskaisena kuin debyyttilevy Feel the Firella (1985).

Overkillin vetoisin paikka on löytynyt rumpujakkaralta. Nyt Ylitappo-debyyttiään kolkuttelee Jason Bittner, joka löi vauhtia Flotsam and Jetsamin nimikkolevyllä kolme vuotta sitten. Vaikka tietää, millaisen perinteen jatkajaksi Bittner istahtaa, kenenkään hevirumpaloinnin ystävän ei tarvitse purra kynsiään. Bittner on teknisesti muotopuhdas modernin koulun rumpali – ja siksi hieman tylsä sellainen. Sid Falckin tasoista, omaperäisen tiukasti kitarariffejä säestävää kannuttajaa tuskin enää bändin riveihin löytyy.

Yksi kirves lentää ohi taulun levyn liiallisen pituuden ja singlen b-puolelta haiskahtavan, kotikulmille kumartavan Welcome to the Garden Staten vuoksi; skeittivideon soundtrackille paremmin sopiva iloinen punkhoilotus ei istu platan muuten niin jämäkkään pirtaan. Kontrasti on turhan suuri, sillä mainittua seuraava Where Few Dare to Walk on täysin linjassa Horrorscope-aikakauden klassikkojulmistelun kanssa. Kauneusvirheistä tuntuu silti hölmöltä jupista, kun vanha lasersilmälepakko toimittaa jälleen kerran myrkynvihreää valoa pimeyteen. 

Lisää luettavaa