Mieleni on pahoitettu – arviossa Scalpel

Julkaistu Infernossa 6/2017.

13.11.2017
Scalpel
Methods to Delusion
omakustanne

Äh. Eikö jotkin asiat voisi jättää suosiolla pöytälaatikkoon? Hyvyyden ja heikkouden rajat saattavat olla rankemman death metalin puolella aika häilyviä asioita. Henkimaailman hommiksi redusoituvat erot eivät kuitenkaan vaivaa Scalpelia, sillä jenkkibändin toinen pitkäsoitto on ratkaisevalla marginaalilla ihan vain huono.

Tarinaa isketään milloin öristen, milloin rähjäten. Demomaisesti napsuva virveli tykittää blastia, ja rumpali on ottanut asiakseen soittaa lyhyessä ajassa niin monta erilaista komppia kuin vain suinkin raajoista irtoaa. Että se siitä tarttuvuudesta.

Klassisista kuolobändeistähän jenkit suhteellisen brutaalisti ammentavat, mutta tulos on niin käsittämättömän turhaa ja mitäänsanomatonta, että levyllä tuskin olisi kotimaisella demopalstallakaan mitään saumaa. Kappaleiden sinänsä väkivaltainen ja hektisesti iskuja joka suuntaan jakeleva mättö möristään miellyttävällä epänuotilla, mutta sävellysten tarttuvuutta karttava kaoottisuus ei kerta kaikkiaan vain toimi.

Parhaimmillaan bändi on hitaammissa ja suoraviivaisemmissa runttauksissa, mutta näitäkään kohtia ei vaalita pitkään. Aivan kuin saman kuvion veivaaminen koettaisiin synniksi. Esikuviensa nerokkaan sutjakkaa virtaviivaisuutta tai kestävyyttä pöydälle ei ladota lainkaan.

Kaiken kruunuksi koko läjä on masteroitu ilmeisesti kännissä, sillä äänenvoimakkuus heittelee välillä rajusti. Rasittavaa ja huolimatonta. Mieleni on pahoitettu.

Lisää luettavaa