Miellyttävyyteen ylletään, mutta myös jumiudutaan – arviossa Silent Tiger

Julkaistu Infernossa 10/2023.

17.12.2023
SILENT TIGER
Twist of Fate
PRIDE & JOY

Kun hondurasilaiset kitaristi Jean Funes ja rumpali Joel Mejia aloittivat Silent Tigerin vuonna 2018 jenkkisolisti David Caglen kanssa, aikomus oli tehdä melodista hard rockia Def Leppardin, Bon Jovin, Van Halenin ja sen sellaisten tyyliin.

Dennis Wardin tuottama kitaravetoisempi debyytti (2020) on mainitunlaista voinut edustaakin, mutta toinen levy, jolla ryhmää jeesaa pari ruotsalaisen Degreedin kaveria sekä Royal Hunt -basisti Andreas Passmark, kuulostaa Brother Firetribelta. Silent Tiger vain on kaikessa piirun verran vaatimattomampi ja tavanomaisempi.

Kitara jää soolospotteja lukuun ottamatta komppausrooliin ja kappaleita kannattelevat synat, muhkusoundiset rummut, skittaa sulavasti tuplaileva basso ja samettisesti korvaa myötäilevät laulumelodiat. Jopa Caglen laulusoundissa on samaa sävyä kuin tennishevikurkojen Pekka Heinolla.

Miellyttävyyteen ylletään, mutta myös jumiudutaan. Mikään ei sen enempää ärsytä kuin sykähdytäkään, ja se jos mikä on umpiturhan levyn merkki. Degreed-rumpali Mats Ericssonin tuotanto on tämän päivän melodisen rockin perushyvää standardia, mutta emotionaalisesti Silent Tigerista ei irtoa mitään.

Lisää luettavaa