Mukavan arvaamaton ja salamyhkäinen kuuntelukokemus – arviossa Paara

Julkaistu Infernossa 3/2018.

22.07.2018
Paara
Riitti
Vicisolum

Kakkosalbuminsa julkaiseva helsinkiläisporukka Paara on kiintoisa ilmestys. Ytimeltään bändi edustaa mustaa metallia, mutta ilmaisusta erottuvat folkelementit ja muut yllätykselliset tehokeinot tekevät lopputuloksesta hyvällä tavalla erikoisen. Lyyriseltä pohjalta kappaleet makaavat synkissä kotimaisissa kansantaruissa ja kummitustarinoissa. 

Ihan untuvikkoporukasta ei ole kyse, sillä jäsenistöstä löytyy kytköksiä Shape of Despairin ja The Crescentin kaltaisiin alan bändeihin. Kokemus kuuluu vivahteikkaassa ja monipuolisessa sävellystyössä, jolla jäädään vahvasti voiton puolelle. Kokemuksesta kertoo myös rohkea vierailijoiden käyttö atmosfäärin kasvattamisessa. Kuoro-osuuksiin on saatu tulitukea esimerkiksi bändeiltä Moonsorrow ja Swallow the Sun. 

Riitti on etenkin syväkuuntelussa kiinnostava, mukavan arvaamaton ja salamyhkäinen kuuntelukokemus. Neljästä pitkästä kappaleesta koostuva levy sisältää uudenlaista mustaa visiota, joka pitää mielenkiinnon yllä. Eriasteiset tunnelmoinnit ovat hienossa harmoniassa ärhäkämmän paahdon kanssa. Myös maukkaan selkeästä ja jytäävästä äänimaailmasta on annettava krediittiä. 

Lisää luettavaa