Mukavan tarttuvaa suomalaista epätoivoa, hulluutta ja helvetillisen kylmää julistamista – arviossa Lapin Helvetti

Julkaistu Infernossa 11/2017.

Lapin Helvetti
Lapin Helvetti
Svart

Terveiden Käsien lopettamispäätöstä oli sikäli helppo sympata, että vanhojen raitojen jatkuva soittaminen kävi arvatenkin korpeamaan. Lisäksi mittavan diskografian viimeisiksi merkinnöiksi jätettiin sen verran tujakkaa julkilausumaa, että sen ylittäminen ilman uudistunutta tyyliä olisi ollut lähes mahdoton tehtävä. 

Lapin Helvetti heittelee pissat ja paskat hautojen lepoon ja nostaa esille selvästi metallisempaa rytkettä. Toki kuulemme yhä suomalaisen hardcoren väkivahvaa väkivaltaa, mutta sekä riffit että kappalerakenteet hakevat vaikutteensa selvästi raskaammasta, hitusen harkitummasta ja räjähtävämmästä metallisahauksesta. 

Esikuvina mainitaan Slayerin, Dischargen ja Mötörheadin kaltaisia bändejä. Omissa korvissani esiin nousee Riistetyt, jonka uudemmat tuotokset liikkuvat pitkälti samoilla taajuuksilla. Särmikkääksi jätetty soundi ja luonnonmukaisena mutta tiukkana kulkeva soitto kunnioittavat menneitä kuulostamatta silti varsinaisesti vanhalta. Läjän huutamisestakin saa nyt paremmin selvää. Perinteinen ”Ugh!” päästellään ilmoille jo hyvissä ajoin. 

Muutoin tarjolla on mukavan tarttuvaa suomalaista epätoivoa, hulluutta ja helvetillisen kylmää julistamista. Sopivasti vajaat puoli tuntia kellottava purkaus repii vihaa perusasioiden ääreltä, ja touhussa on hikistä tekemisen meininkiä.