Itävallasta raikaa jälleen mustaleimainen kuolometalli, kun laulaja-kitaristi Helmuth kavereineen laittaa paikat paskaksi.
Baphomet avaa pelin väkevän morbidangelmäisellä otteella. Kertosäkeessä on yhtyeelle ominaisesti blast-tulitusta, täsmällisesti takovaa örinää ja selkärankaan käyvää sahauskuviota. Ainoa alkuperäisjäsen Helmuth tulkitsee enimmäkseen miehekkään matalalta, mutta paikoin lauluja voimistetaan mörinä–rääky-tuplatulkinnalla.
Totenritual on murea ja synkeä myllytys, jota väritetään majesteettishenkisillä harmonioilla, ”egyptiläisviboja” unohtamatta. Tematiikkaosastollakin lillutaan muinaisegyptiläisessä kuolemanvirrassa, mutta lautturi ohjailee venhoa muihinkin kuolemankulttuurimaisemiin.
Soundimaailma on tymäkänkirkas, ja kitaroissa on kunnolla möyryä. Levyllä on hetkittäin hiven tyhjäkäyntiä, mutta se unohtuu pian, kun vaikkapa Apophis – The Black Dragon tai Spell of Reflection tarttuvat kuulijaa kurkusta ja vetävät kohti nautinnollisia mustia syvyyksiä.
Meno on astetta ankarampi ja tarttuvia melodiakulkuja esiintyy harvemmin kuin aiemmilla pitkäsoitoilla, mutta suoraviivaisemmin ilman armoa murjova tyyli alkaa toimia tappavasti, kunhan sen antaa takoa tarpeeksi.