Tuoretta belgialaisverta kierrättävä Serpents Oath pyrkii esikoisellaan synkkätunnelmaiseen mutta samalla raakaan black metal -ilmaisuun, josta tulevat kovasti mieleen alalla jo lähemmäs kolme vuosikymmentä meritoituneet Belphegor ja Dark Funeral.
Siinä missä mainitut verrokkibändit ovat onnistuneet tekemään parhaimmillaan klassikotason kamaa, Serpents Oathin kohtalona tuntuu olevan pelkkä oppipojan osa. Tässä ei olisi tietenkään mitään pahaa, jos bändi osaisi hyödyntää saamansa vaikutteet kunnolla, mutta Nihilin tapauksessa rysähdetään metsään jo alkumetreillä.
Serpents Oathin riippakivi ei ole yhtyeen huonous vaan puuduttava keskinkertaisuus. Nihilillä ei tapahdu yksinkertaisesti mitään huomionarvoista. Albumi toimiikin oivana tyyppiesimerkkinä modernin äärimetallin hengettömyydestä: kuoret ovat kunnossa, mutta sisältä ei löydy yhtään mitään.
Belgialaiskolmikon tarjoama musiikillinen mikropitsa pistää miettimään, mitä ihmettä levy-yhtiöt näkevät ja kuulevat tällaisia bändejä kiinnittäessään. Pisteet irtoavat lähinnä siitä, että myös tämä Via Dolorosa päättyy kuin päättyykin aikanaan.