Musiikki ei toimi – arviossa Crematoryn livelevy

Julkaistu Infernossa 7/2017.

19.01.2018
Crematory
Live Insurrection
SPV

Vuonna 1991 perustettu Crematory soitti alkuaikoinaan jokseenkin miellyttävää goottisävytteistä death metalia, kunnes siirtyi industrialhenkisen goottimetallin pariin. Saksalaisyhtye on kuitenkin jäänyt genrensä keskikastiin, siinä missä My Dying Bride ja Paradise Lost kasvoivat lajinsa pioneereiksi ja kultti-ikoneiksi.

Noin tusinan albumia tehtaillut orkesteri esittelee livekuntoaan levyllä, joka on taltioitu viimevuotiselta Bang Your Head -festivaalilta. Kappaleet rullaavat eteenpäin ammattimaisesti, ja sounditkin tuntuvat olevan ihan kohdallaan. Faneja tämä varmaan miellyttää, mutta itselleni se on yhdentekevää, kun itse musiikki ei toimi. Eniten tökkivät Felixin tympeät örinälaulut, jotka eivät sovellu orkesterin nykyiseen musiikillisen linjaan millään. Ja eivätpä ne kitaristi Tosse Baslerin ajoittaiset puhtaatkaan ole mitään tajunnanräjäyttäviä.

Jottei teksti menisi täysin lyttäämiseksi, täytyy myöntää, että yhtye on saanut aikaiseksi ihan mukavan nipun hyviäkin kappaleita, joista moni esiintyy tälläkin levyllä. Aloitukset Misunderstood ja Fly puskevat eteenpäin vastustamattomalla energialla. Parhaimmillaan Crematory onnistuu luomaan varsin iskeviä koukkuja ja melodioita, vaikka kokonaisuus jättääkin toivomisen varaa.

Perun aikaisemman lausuntoni. Laulujen sijaan helvetin paljon enemmän tökkivät Felixin typerät välispiikit, jotka ovat mallia ”do you like heavy metal?” ja ”fuck religion”.

Lisää luettavaa