Poison Headache -kolmikon debyyttilevyn musiikilliset pohjat tulevat metallisesta hardcoresta, jonka päälle on lisäilty roisia pohjoiseurooppalaista deathiä. Monet riffit ja biisit tuovat mieleen Entombedin ja Rotten Soundin keskitempoiset rallatukset, siis grindaavanrullaavan poljennon ilman päätöntä kaahausta.
Pikantteina pikku lisukkeina löytyy sludgehtavan postmetallista melodiaa ja tunnelmointia, yhdessä kohdin jopa veikeää slidekitarointia. Välillä vedetään hyvinkin raskaalla tempolla, vaikka pääsääntöisesti biisejä kuljettaa rehvakas d-beat. Nails-rumpali Taylor Young on muuten miksannut levyn. Tämä kuuluu, sillä rummut soivat samalla miehekkäällä säröllä kuin bändinsäkin levyillä.
Poison Headache ei tarjoile rähinärintamalle mitään uutta, mutta yhdistelee edellä mainittuja juttuja taidokkaasti saaden kokonaisuuden tuntumaan riittävän omaperäiseltä. Miehistölle on kertynyt näkemystä ja kokemusta bändeistä kuten As I Lay Dying ja Wovenwar, joten ei ihme, että homma rullaa – vaikkei tämä touhu kyseisiä bändejä onneksi yhtään muistutakaan.