Kun asialla ovat Michael Sweet ja George Lynch, meiningistä ei erehdy hirveästi. Parivaljakon mittavat urat melodisen heavy rockin parissa kuuluvat, ja ihan väkevällä tavalla. Bändi ei kuulosta sen paremmin Sweetin Stryperilta kuin Lynchin tunnetuimmalta bändiltä Dokkeniltakaan, vaikka samoilla pelloilla laidunnetaan. Jännittävää kyllä, svengaavan luomu bändisointi kuulostaa hiukan King’s X:ltä, mikä on suuri plussa.
Sweetin laulu kajahtaa tutulla paatoksella. Mies vetelee kovaa ja korkealta edelleen erinomaisen hienosti, mutta onnistuu myös herkemmin tulkitessaan. Laulumelodiat ovat vahvoja ja eeppisiä, mikä on Sweetille ominaista – runsaiden ”yeyyeeeaah”-huutojen ohella. Lynchin kitarakuviot, ja sävellykset muutenkin, ovat pätevää peruskamaa. Täysin mielihyväkeskuksen ytimeen yksikään ralleista ei onnistu tykittämään, mutta eipä bändi toisaalta vetele hutejakaan.
Nimimiesten taustalle tuovat jämerää poljentoa luottomiehet, Brian Tichy rummuissa ja James Lomenzo bassossa. Levy on alusta loppuun napakkaa menoa vahvalla livefiiliksellä. Promised Landin tuplabassarein puksuttavasta aloituksesta kopla laajentaa otettaan rennomman hard rockin suuntaan.
Vaikka kaikkein juustoisin balladiosasto jää uupumaan, Sweet & Lynch on saanut levystä tyylillisesti kiitettävän monipuolisen kokonaisuuden. Ikimuistoisia ässäbiisejä ei ole mukana, mutta mukavasti rullaavaa Unifiedia kuuntelee ihan mielellään.