Nopeaa, brutaalia ja yksiulotteista kuoloa – arviossa Aeon

Julkaistu Infernossa 9/2021.

AEON
God Ends Here
METAL BLADE

Deiciden ja Morbid Angelin palvonta on hieno juttu, ainakin paperilla. Moni sitä tekee ja jotkut siinä jopa onnistuvat, mutta osa unohtaa, että alkuperäiset nimet ottivat vaikutteita muualtakin kuin vain death metalista. Pakkohan se oli, kun olivat kerran luomassa jotain uutta.

Ruotsalainen Aeon palaa pitkältä tauolta ja iskee tauluun nyrkillisen pitkälti sitä mitä aina ennenkin. Bändin synti on, että kuoleman väripaletti on varsin kapea. Kun touhu puserretaan vielä nykyaikaisen brutaalin death metalin muottiin, lopputulos pelaa aika ohuella sektorilla.

Tämäkään ei ole vielä pahasta, jos rajatuilla väreillä saadaan aikaiseksi jotain rikasta ja mieltä kiihottavaa. God Ends Here onnistuu tässä vain osittain, lähinnä muutaman keskitempoisemmin jyräävän kappaleen osalta. Muilta osin 16 kappaleen ja 50 minuutin annos tarjoaa tukahduttavan yksiulotteista, nopeaa ja brutaalia kuoloa.

Homma toimii lyhyessä mitassa ja harvakseltaan kuunneltuna niin hyvin, että arvosanani on perusteltu. Soitto, soundit, örinä ja pinnaltaan kaiken oikein tekevä pamputus on herkullisen sulavaa aina siihen asti, kun alkaa miettiä, mitä siitä jää käteen. Kun levy on päättynyt, päässä kutittelee lähinnä Maze of Torment, Sacrificial Suicide ja Effigy of the Forgotten. Ennen osattiin paremmin.