Tasalaatuisilla julkaisuillaan jo kolme vuosikymmentä rähissyt Desaster on vuosien saatossa hieman siistinyt ilmaisuaan. Rumasti raapiva black thrash on yhä varsin ärhäkkää, mutta sitä on jalostettu vähitellen yhä täsmällisempään muotoon.
Churches without Saints jatkaa loistavalla Angelwhorella (2005) alkanutta kuningassuoraa. Röyhkeän mätön kyljessä kulkevat kitaramelodiat ovat tunnistettavissa heti, ja bändin riffikynähän on ollut aina huippuluokkaa.
Skaala ulottuu blastilla kaahaavista menopaloista eeppisempiin raitoihin. Kokeneiden ukkojen näkemys on pysynyt pitkälti samana, eikä yllätyksiä ole tarjolla. Se ei haittaa, sillä bändillä on oma persoonallinen soundinsa, jolle ei ole vieläkään ilmaantunut liian läheisiä jäljittelijöitä.
Desaster on suhteellisen varmaa piiskausta Nifelheimin, Deströyer 666:n ja Ketzerin kaltaisten bändien ystäville. Veteraanien kyky naittaa karkeaa pimeyttä, väkivaltaa ja lähes majesteetillisia tunnelmia nousee tälläkin kertaa kevyesti massojen yläpuolelle.