NYHC. Jännä kirjainyhdistelmä, joka ei sanonut pikkupoikana oikein mitään mutta näytti coolilta, kun Anthraxin Scott Ian sitä viljeli. Vähän myöhemmin sain kiinni hommasta, ja Anthrax alkoikin vaikuttaa varsin pliisulta musalta.
Aikoinaan tietynlainen popahtavuus piti suhteeni Madballiin etäisenä. Joko bändi on pistänyt enemmän rosoa kehiin tai olen itse pehmentänyt linjaani, mutta nyt toimii.
Hardcoren hittimaakarit pistävät tarttuvaa mättöä semisti popahtavilla melodialinjoilla ja sing-a-long-huutokertosäkeillä. Metallipainotteinen riffittely on tiukkaa ja Freddy Cricien jaksaa räkyttää, vaikka kunnon raivo meinaa jo uupua. Vaan kun bändillä on ikää kunnioitettavat 30 vuotta, ei voi vaatia nuoren terrierin ärhäkkyyttä. Sitä paitsi pitkä kokemus näkyy myös varmuutena. Hutilyöntejä ei tule, ja materiaali on tasalaatuisen vahvaa.
Vaikka tätä voisi kutsua setämieshardcoreksi, kyllä nuoremmalla polvella riittää rinnalla tekemistä.