Harjaantumaton korva voisi kuvailla tamperelaiskaksikon yhteisjulkaisun ulosantia ”mölyä, ei musaa” -sloganilla, mutta kyllähän molemmista seiskanpuoliskoista löytyy helpostikin tolkkua.
Cold Hellin ölisemällä ja rääkymällä tulkittu powerviolence-mäiske on näistä äärimmäisempää, vaikka nasta ei ole laudassa koko aikaa ja hidastelullekin on annettu tilaa. Biisiviisikon neljässä ja puolessa minuutissa on sisältöä ja vaihtelua moninkertaisesti enemmän kuin monessa normimittaisessa cd-ep:ssä.
Corrosionin korvakarvat poistavassa soundissa on splittikamuaan enemmän niin puhdasveristä mättöhardcorea kuin raastavaa keskitemposludgeilua. Kaksi biisiä paiskotaan päin lärviä siinä määrin aggressiivisesti, ettei henkeä ehdi vetää kuuntelijakaan. Kokonaismitta on kääntöpuolen kanssa identtinen, ja hyvä niin, sillä tuskin tätä kotioloissa paljoa enempää jaksaisikaan.
Musiikillisista eroavaisuuksistaan ja asenteellisista yhteneväisyyksistään huolimatta tai niistä johtuen tästä turpasaunasta ei löydy voittajaa. Kumpikin bändi on omalla sarallaan tasaisen vahva. Elävänähän tällainenkin mekkala olisi kaikessa energisessä vakuuttavuudessaan maistuvampaa.