Mystonsin kaltaista bändiä tuskin löytyy Suomesta toista, eikä maailmallakaan ole aiheesta runsaudenpulaa. Turkulaiskaksikko sukeltaa viidennellä albumillaan entistä rohkeammin ja syvemmälle tuntemattomiin vesiin. Niin musiikissaan kuin sen ympärilläkin leijuu viehkeä kylähulluuden löyhkä, jota voi kutsua kauniimmin myös omalaatuisuudeksi. Tämä tulee esille jo avauskappale The End of Daysin musiikkivideosta, jolla pienen budjetin puutteet on paikattu hienosti kovalla työllä ja hyvillä ideoilla.
Destination Deathin kappaleet pörisevät miellyttävän alavireisesti, ilmavasti ja luonnollisen kuuloisina. Livenä purkkiin ilman turhia kikkailuja -tallennusmenetelmä tuntuukin sopivan bändille mainiosti.
Vaikka yhtye ja sen kappaleet on riisuttu paljaiksi, niiden sisältämän korostuneen energian ja kauniin rujouden yhdistelmästä muodostuu ihailtavan monipuolinen kattaus. Silotellun maailman modernit ihmiset tuskin ymmärtävät sitä, arvostamisesta puhumattakaan. Ilman näitä ominaisuuksia Mystons olisi kuitenkin vain yksi tusinasta stonersurinabändistä.
Niin kiehtova kuin kokonaisuus onkin, jään haikailemaan entistäkin villimmän mielipuolisuuden sekä hitusen iskevämmän kappalemateriaalin perään. En epäile hetkeäkään, etteikö duolla olisi näihin eväitä.